DSG-vaihteistojen historia ulottuu aikaan ennen ensimmäistä maailmansotaa. Ensimmäiset toimivat kaksoiskytkinvaihteistot valmistettiin kuitenkin 1980-luvulla kilpa-autoihin. Viime vuosikymmenen aikana kyseinen vaihteistotyyppi on yleistynyt voimakkaasti.
Tällainen vaihteisto sisältää kaksi manuaalista vaihdelaatikkoa yhdessä kuoressa. Kytkinakselit ovat sisäkkäin. Molemmilla vaihteistoilla on oma kytkin sekä hammaspyörät omilla akseleilla. Yleensä vaihteistossa A käytetään vaihteita 1, 3, 5, (7) ja vaihteistossa B vaihteita R, 2, 4, 6.
DSG – vaihteisto on varustettu kahdella – usein sisäkkäin asennetulla kytkimellä. Isompi kytkin on parittomille, ja pienempi parillisille vaihteille. Vaihteisto voi siis kytkeä kaksi vaihdetta päälle yhtä aikaa, ja välityksen vaihtohetkellä toinen kytkin aukeaa ja toinen kytkeytyy. Vaihtotapahtuma on hyvin nopea ja miellyttävä. Itse välityksen vaihto vaihdelaatikon sisällä sen sijaan on hidas tapahtuma. Sen takia DSG joskus ”miettii”, kun ajotila äkisti muuttuu esimerkiksi moottorijarrutuksesta kiihdytykseksi.
DSG-vaihteistot ovat hyvin yleisiä Euroopassa. Aasiassa ja USA:ssa niitä käytetään vähemmän. Niitä on kuitenkin teknologian kehittyessä alettu käyttää myös kuorma-autoissa.
Kyseinen vaihteistotyyppi on erityinen myös siksi, että tietyissä malleissa vaihteistossa käytetään jopa kolmea erityyppistä öljyä: hydrauliselle jjärjestelmälle, kytkimille, mekaaniselle pyörästölle jokaiselle omaansa. Näin ollen kyseisten vaihteistojen kanssa tulee olla huolellinen, jotta varmistutaan siitä, että öljynvaihto tehdään oikein.
Autonvalmistajat käyttävät kaksoiskytkinvaihteistoista eri nimityksiä:
VW/Seat/Škoda DSG
Audi S-tronic
BMW DualTronic
Ford Powershift
Hynday Ecoshift
Mitsubishi Twin Clutch SST ja Duonic ja Sporttronic
Porsche PDK
PLUSSAT – pieni massa ja mitat, edullinen valmistaa, erittäin nopea vaihteiden vaihto.
MIINUKSET – matala momentinkesto, ei niin mukava kuin momentinmuuntimella; tiheämpi huoltoväli ja korjauksien tarve.
Lisätietoa saa tästä videosta: